torstai 23. elokuuta 2012

Halliremontti

Kuten jo kaikille on varmasti käynyt selväksi, Tesomalla on meneillään mittava remontti.

Remontin seuraava vaihe käynnistyy tällä tietoa 31.8. ja se tietää hetkellisesti (n. 3 viikon ajan) tukalia harjoitusoloja. Nykyisestä hallista pitää poistua siksi aikaa ja korvaavaan tilaan tulee nykyisten voimistelijoiden lisäksi telinevoimistelijoita ja harrasteryhmiä. Toivottavasti remontti etenee aikataulussa ja syyskuun lopulla kaikki pääsevät oikeisiin harjoitustiloihinsa!

Taian osalta tämä tarkoittaa sitä, että syyskuun aikana harjoituksissa on paljon poikkeuksia. Osa harkoista voidaan joutua perumaan kokonaan, mutta enimmäkseen säädetään kellonaikoja, treenataan osittain ulkona ja ollaan pienessä tilassa.

Vanhempia mahdollisesti tarvitaan talkoisiin, kun kaikki voimistelumatot ja niiden alle rakennetut laminaattilattiat siirretään hallista toiseen. Tarkkaa aikataulua ei vielä tänään ollut tiedossa, mutta käsittääkseni ensi viikolla tai sit seuraavalla viikolla pitäis hommat saada hoidettua. Ilmoitellaan heti, kun tulee lisätietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti