Ei tähän nyt kauaa mennyt. Nyt on Tampereen Voimistelijoilla uudet nettisivut :)
Eilen illalla aloitin, joten ovat vielä kovasti keskeneräiset, mutta päivitän jatkossa Taian treeniaikataulut sinne seuran sivuille.
Löytyy siis jatkossa www.tampereenvoimistelijat.fi
Poistan tämän väliaikaisen blogin tässä muutaman päivän päästä.
Taika - Tampereen Voimistelijat
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
perjantai 14. syyskuuta 2012
Sun Lahti -suunnitelmia
Ensi kesänä on suuri voimistelutapahtuma, jonne Taikakin on suunnitellut osallistumista (vanhempien kanssa asiaa ei tosin ole vielä varmuudella päätetty). Tapahtuma on siis Lahdessa 6.-9.6.2013 ja tarkoitus olisi osallistua ainakin kolmeen eri tapahtumaan siellä:
1. Kenttäohjelmassa voimistelemassa yhdessä satojen muiden kanssa
2. Omalla esityksellä esiintyminen näytöksessä
3. MM-kisoja katsomassa
Kenttäohjelmissa on tällä kertaa useita vaihtoehtoja, mihin voidaan osallistua. Onko mielipiteitä?
Mun mielestä kaikki kuulostaa kivoilta. Toi Elämän jälki olis teille varmasti tutuinta liikekieltä, mutta toisaalta teille vois tehdä hyvää kokeilla välillä jotain ihan toisenlaistakin. Mun puolesta voidaan valita ohjelma vaikka asun perusteella :)
Ja se meidän oma ohjelma tulee joka tapauksessa olemaan ihan perinteistä joukkuevoimistelua.
Tapahtuman nettisivut löytyy osoitteesta sunlahti.fi

torstai 13. syyskuuta 2012
Remonttitilanteita
Tesoman hallissa on viranomaisen asettama käyttökielto toistaiseksi. Maanantaina iltapäivällä on työmaapalaveri, jossa selviää enemmän.
Eilen oltiin ulkona, samaten tänään. Ohjelmassa ponnutreeniä, joten jalkavaivaiset voivat tämän harkan tilalta tehdä jotain muuta vaikka kotona. Toki paikalle saa tulla ja tehdään toki vähän muutakin kuin hyppyjä. Mutta aika vähän.
Sunnuntaiksi sain varattua meille Metsäkylästä salin.
Jos Tesomalle pääsee heti maanantaina niin sitten olemme siellä ihan normaalisti. Jos taas ei niin maanantain harkat on Metsäkylässä klo 17.30-20. Tästä viimeinen tunti ollaan ulkona (pitkä palauttava lenkki). Laitan tiedon maanantain paikasta tänne blogiin ja Facebookiin heti, kun hallin tilanne on tiedossa.
Ensi viikko on harjoitussuunnitelman mukaan joka tapauksessa kevyt viikko, joten harjoittelun kannalta ei haittaa, vaikka jotkut treenit jouduttaisiin perumaan ja loputkin pitämään lyhennettyinä. Ohjelmassa olisi muutenkin palauttavaa harjoittelua, rentoutusta ym. Toki myös ohjelmaa on tarkoitus päästä hiomaan ja harjoittelemaan jonkin verran.
Tiedotan remontin etenemisestä ja muista yksityiskohdista heti, kun saan tarkempaa tietoa. Jossain viestissä kertoivat, että tällä viikolla tutkivat myös sprinklerijärjestelmän ja ilmastoinnin. Eli käyttökielto saattaa liittyä myös näihin. Itse tosin epäilen, että yksinkertaisesti totesivat kaivurin vieressä voimistelun liian vaaralliseksi... Myös home-epäilyjä on ja nämäkin tutkitaan, mutta ei vielä tällä viikolla.
Aikamoista kaaosta siis, mutta kaikesta huolimatta Taian harjoittelu on sujunut hyvin. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ei ne olosuhteet vaan se asenne. Ja se on onneksi kaikilla kunnossa :)

tiistai 11. syyskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)